Auton lasien tummennuksen jättiopas
Sisältö
Tämä opas on kirjoitettu sadoista kalvotusprojekteista kertyneen kokemuksen pohjalta, ja se pyrkii vastaamaan kaikkiin aurinkosuojakalvojen asennukseen liittyviin ongelmiin.
Tummentajan yleisimmin kohtaamat haasteet ovat kalvon kutistaminen, pöly ja tiivisteet. Tämä opas + hyvät tarvikkeet ja materiaalit ovat niihin ratkaisu.
Auton lasien tummennus itse tehtynä aiheuttaa usein asentajalle harmia ja hukkaan heitettyä tummennuskalvoa. Keskustelupalstoja hetken silmäiltyään huomaa, että ihmisiä yleensä passitetaan viemään autonsa suosiolla asennusliikkeeseen. Ilmi käy myös, että ikkunan tummennuksia yritetään yleensä asentaa ilman kunnollisia ohjeita, työvälineitä ja tummennuskalvoja.
Tavarataloista ostetut halpiskalvot ovat usein syynä siihen, että kaikki kolme tärkeintä projektin onnistumiseen vaikuttavaa tekijää menevät penkin alle. Heikkolaatuiset kalvot tunnistat usein siitä, että niitä ei osteta metritavarana, vaan valmiissa paketissa jonka mukana tulee usein asennusohjeet ja työvälineet (poikkeuksena sääntöön ainakin Foliotec).
Mukana tulevat ohjeet ovat tavallisesti alle viisi lausetta pitkiä, joten on selvää ettei niistä ole juurikaan hyötyä. Niistä on todennäköisesti enemmän haittaa, jos päättää turvautua vain niihin eikä tästä syystä googleta itseään tähän oppaaseen.
Huonojen kalvojen ongelmana on heikon kestävyyden, naarmuuntumisen ja huonon lämmöntorjuntakyvyn lisäksi se, etteivät ne kutistu tarpeeksi tai juuri lainkaan. Tummennuskalvon asentaminen kuperalle pinnalle (takalasi) on tällöin lähes mahdotonta.
Kuoliniskun tee se itse -miehen lasien tummennusprojektille antaa pakettien mukana tulevat työvälineet, jotka eivät välttämättä ole tarpeeksi päteviä, jotta niillä saisi asennettua tummennuskalvot ilman naarmuja tai ryppyjä.
Me uskomme, että aloittelijakin pystyy asentamaan ikkunakalvot autoon ongelmitta ja ilman ilmakuplia, kunhan hänellä on yksityiskohtaiset ohjeet, laadukkaat kalvot ja hyvät työvälineet.
Luonnollisesti myös kärsivällisyyttä ja huolellisuutta tarvitaan näiden lisäksi.
Onnittelut, olet jo löytänyt kattavat ja yksityiskohtaiset auton lasien tummennus ohjeet. Olet myös löytänyt sivuston, josta saat laadukkaita ammattilaisten käyttämiä tummennuskalvoja ja työvälineitä. Tämä opas kannattaa lukea huolella, jotta säästyt turhilta virheiltä ja uusintayrityksiltä.
Verkkokaupastamme saat tilattua laadukkaat 3M ja Skyfol tummennuskalvot metritavarana, rullana tai valmiiksi automallin mukaan leikattuna.
Nopea toimitus suoraan Tampereen varastolta!
Kunnon työvälineet projektiin
Aloitetaan kartoittamalla työvälineet, joita juuri sinun projektiisi tarvitaan:
Onko laseissa, joihin olet asentamassa tummennuskalvoja, ollut aiemmin ikkunan tummennuksia, tarroja tai muuta, joka on voinut jättää jälkeensä pieniä liimajäämiä? Onko autolla ollut ennen sinua useampia omistajia?
Jos vastasit kyllä edes toiseen yllä olevista kysymyksistä, niin lisää ostoslistallesi:
- Partateriä (ruostumattomasta teräksestä valmistettu kestää useamman ikkunan puhdistamisen)
- Cartec Glass Clean & Shine puhdistusaine tai Sinolia
Mikäli autossasi on aiemmin ollut tummennuskalvot ja haluat helpon tavan päästä eroon niiden jättämistä liimajämistä, niin katso myös tämä ohje ja hanki:
Mikäli takalasi ei ole kiinni takaluukussa (sedanit, jotkut coupét), auton lasien tummennus helpottuu:
- Muovirullalla, jonka ympärille tummennuskalvon voi kääriä.
Hanki lisäksi ainakin nämä työvälineet:
- Ikkunan kuivauslasta
- Laadukas tummennuslasta
- Kuumailmapuhallin (hätätapauksessa myös hiustenkuivaaja käy)
- Mikrokuituliinoja
- Terävä mattoveitsi tai skalpelli (voit myös hankkia meiltä valmiiksi muotoonleikatut kalvot)
- Saippuavettä, tai Llumar Film-On / Tint Gel asennusneste
- Suihkepullo
- Imuri
- Rättejä (pölyjen pyyhintään ja auton pesuun)
Työvälineet, jotka helpottavat asennusta:
- Llumar Magic-lasta (Ulottuu pieniinkin kulmiin ja helpottaa asennusta. Toimii myös ikkunan kuivauslastana.)
- Cartec Glass Clean & Shine puhdistusaine
- Erillinen valo (esim. led-lamppu).
Nyt kun tarvittavat työvälineet on kartoitettu, tarkista vielä niiden kunto ennen työn aloittamista. Seuraavaksi vuorossa on asennuspaikan valinta ja ennen tummennuskalvojen asentamista tehtävät työvaiheet.
Puhdas asennuspaikka ja sopiva lämpötila
Lasien tummennus onnistuu periaatteessa missä tahansa. Ainoa vaatimus on, että asennuspintojen tulee olla putipuhtaat. Ulkona tuuli voi heittää pölyä ja roskaa laseihin, joten ulkotiloissa tummentaminen on aina riski. Ikkunoiden tummentaminen kannattaakin tehdä suosiolla sisätiloissa.
Mikäli ikkunan tummennus tehdään autotallissa, kannattaa talli pitää mahdollisimman siistinä ja pölyttömänä. Lattia on hyvä pestä tai kastella, koska tällä tavoin voi estää pölyn lentämisen lattialta asennuspinnoille.
Kovakaan pakkanen ei estä tummennuskalvon kiinnittymistä ikkunaan, sillä nykypäivän kalvojen liimaukset kovettuvat hyvin kylmässäkin. Miinuskeleillä on kuitenkin järkevää antaa kalvojen kuivua ainakin muutaman tunnin ajan sisätiloissa ennen auton siirtämistä ulos. Asennuksen jälkeen kalvolle kannattaa tehdä lisäksi pikainen lämmitys kuumailmapuhaltimella.
Ennen asennusta tehtävät työvaiheet
Auton imurointia ja siivous
Yleinen puhtaus ja pölyttömyys on tärkeää auton lasien tummentamisessa. Auto kannattaa imuroida ja pestä sisätiloista todella huolellisesti ennen ikkunoiden tummentamista. Kattopahvikin kannattaa puhdistaa huolella, sillä muuten se saattaa tiputella lasien sisäpinnoille pölyä.
Mikäli autossa kyyditetään koiria, kannattaa imurointi ja pesu tehdä kahteen kertaan. Myös tummennettavan ikkunan peseminen kannattaa tehdä kahteen kertaan, sillä karvat saattavat helposti pilata muuten onnistuneen asennuksen.
Lasien ulkopintojen puhdistaminen
Tummennettavien ikkunoiden ulkopinnat tulee pestä hyvin, vaikka autokalvot asennetaankin sisäpuolelle. Tämä johtuu siitä, että ennen sisäpuolelle asentamista kalvo leikataan oikean kokoiseksi ikkunan ulkopuolella ja muotoillaan ikkunan muotoiseksi kutistamalla sitä kuumailmapuhaltimen lämmön avulla ja tasoittamalla kalvoa lastalla.
Pese lasi mikrokuituliinalla ja Cartec Glass Clean & Shine -nesteellä tai saippuavedellä, jonka jälkeen kaavi vedet pois lasista kumilastan avulla.
Lasien sisäpintojen puhdistaminen
Lasien tummennuksen yksi tärkeimmistä vaiheista on tummennettavan ikkunan sisäpinnan, eli asennuspinnan puhdistaminen. Pienetkin pölyhiukkaset ja karvat näkyvät todella hyvin ulos, koska niitä katsellaan kalvon tuomaa tummaa taustaa vasten. Lasin pinnalle jääneet pölyhiukkaset ja karvat voivat myös tehdä kuplia ikkunakalvoon.
Ensimmäisenä kartoita onko sisäpinnalle jäänyt näkyviä tai mahdollisesti myös näkymättömiä liiman jäänteitä entisistä tummennuskalvoista, tarroista tai teipeistä. Tarrojen ja teippien liimausten jäänteet on nopea poistaa ikkunoista hankaamalla ne ensiksi Cartec Glass Clean & Shine -nesteeseen tai Sinoliin kastetulla rätillä, jonka jälkeen loput liimat voi kaapia pois lasista partaterällä. Huomaa, että mikäli autollasi on ollut useita omistajia, voi olla fiksu veto raaputtaa koko lasi varmuuden vuoksi partaterällä. ÄLÄ kuitenkaan käytä partaterää takalasin puhdistamisessa, sillä se rikkoo lämmitinvaijerit.
Lue täältä ohjeet, kuinka tummennuskalvot ja entisten kalvojen lasiin jättämät liimat on helpoin poistaa.
Sisäpintojen pesu kannattaa tehdä vasta kun tummennuskalvo on leikattu lasin ulkopuolella oikean kokoiseksi, sekä muotoiltu ikkunan muotoiseksi kuumailmapuhaltimella ja lastalla.
Pese ikkunan sisäpinnat todella huolellisesti mikrokuituliinalla ja Glass Clean & Shine puhdistusnesteellä parhaan tuloksen saavuttamiseksi. Saippuavesikin käy myös varsin hyvin. Vältä kuitenkin suihkeita ja vaahtoja sillä ne saattavat sisältää silikoneja, jotka jäävät usein lasin pinnalle pesun jälkeenkin. Seuraavaksi kaavi huolellisesti kumilastalla (esim. Blue Max -lasta) pesuaineet ja niiden mukana kulkevat liat pois lasilta. Muista lastata (ja puhdistaa) myös sivulasien reunat, joihin et suoraan näe.
Muista, että asennuspintojen puhdistamisessa pienimmätkin yksityiskohdat ovat tärkeitä!
Yleisohje ikkunan tummennukseen ja tärkeitä vinkkejä
Vinkki: Säästä aikaa ostamalla tummennuskalvosi jo valmiiksi automallikohtaisesti muotoonleikattuna.
Seuraavaksi tutustutaan varsinaiseen ikkunan tummennusprosessiin. Alta löydät lyhyen ohjeen, jolla pystyt jo tummentamaan autosi ikkunat. Se on kuitenkin yleisluontoinen, joten lue sen lisäksi vielä yksityiskohtaiset ohjeet eri ikkunatyypeille (takalasi, ovien ikkunat ym.) ja vaihtoehtoiset tavat toteuttaa auton ikkunoiden tummennus itse.
Tummennuskalvojen asentaminen
Lasien tummennus aloitetaan suihkuttamalla lasin puhdistetulle ulkopinnalle saippualiuosta, jonka jälkeen ikkunakalvo leikataan suurin piirtein oikean kokoiseksi lasin ulkopintaa vasten. Tämän jälkeen tummennuskalvo muotoillaan, eli ikään kuin asennetaan lasin ulkopinnalle. Kalvoa ei kuitenkaan tässä vaiheessa liimata, eikä sen suojakalvoa vielä irroteta.
Muotoilu tehdään levittämällä tummennuskalvo lastalla lasille ja kaapimalla ilmakuplat ja saippualiuokset pois kalvon alta. Muista aina suihkuttaa myös kalvon päälle saippualiuosta naarmujen välttämiseksi ennen kuin alat työstämään sitä lastalla.
Pian varmaan huomaat, että autokalvoon syntyy kynsiä muistuttavia ilmakuplia. Tämä on seurausta siitä, että kuperalle pinnalle yritetään asentaa tasaista kalvoa. Tummennuskalvon saa onneksi kutistumaan kuperillekin pinnoille lämmittämällä.
Tummennuskalvot kutistuvat vain kalvorullan pituussuunnassa. Mikäli siis ostat 50cm x 3m palan kalvoa, kutistuu kalvo tuon 3 metrin suuntaisesti. Tästä on seurausta se, että ottaessasi rullasta kalvoa ikkunalle vaakatasossa, kutistuu kalvo vain vaakatasossa.
Miten tämä vaikuttaa prosessiin? Siten , että kaapiessasi kalvoa lastalla, kerää kaikki ”kynnet” ja ”aallot” lasin ylä- ja alareunoille äläkä sivuille, koska silloin niitä ei voida kunnolla kutistaa pois.
Ennen kutistamista kerää kaikki kynnet ylä- ja alareunoille tasaisesti. Jaa kädelläsi isot kynnet useammaksi kynneksi siksi, että tummennuskalvolla on raja kuinka paljon se voi kutistua yhdeltä alueelta. Tämän vuoksi kutistuminen on hyvä levittää tasaisesti koko kalvolle. Sivuille kertyneet kynnet kannattaa siirtää lastalla ylä ja alareunoihin, jotta ne voidaan kutistaa. Usein sivut kuitenkin lipsuvat auki kesken prosessin (mikä ei haittaa ollenkaan, sillä sivukynnet voi työntää myös lopuksi ylä- alareunoihin ja tämän jälkeen kutistaa ne viimeisenä).
Kutistuessaan kalvossa olevaan kynteen muodostuu tyypillisesti ”siksak-kuvioita”. Mikäli näin ei tapahdu, puhallin ei tuota tarpeeksi kuumaa ilmaa tai kalvon kutistumissuunta on väärä.
Kutista kynnet aloittamalla niiden lämmittäminen kalvon keskiosasta päin ja työstämällä niitä lastalla kohti ylä- tai alareunaa. Lämmittäessäsi kalvoa kuumailmapuhaltimella huomaat, että ikkunakalvo kutistuu kun sitä lämmittää hieman puhaltimella.
Lämmitettyäsi vedä lastalla kutistunut kohta pois kohti lasin reunaa. Monesti tummennuskalvon kutistaminen kannattaa tehdä niin, että ensin lämmittää kynttä n. 10 sentin matkalta, jonka jälkeen tämä osa vedetään lastalla pois kohti reunaa. Sen jälkeen lämmitä loppuosa samasta kynnestä ja toista. Tämä riippuu kuitenkin hyvin paljon lasin kuperuudesta. Todella kuperaa lasia tummennettaessa voi olla syytä edetä hitaammin ja tarkemmin.
Lämmitetty kohta täytyy työstää lastalla aina heti, tai muuten kalvo säättää jämähtää väärään asentoon. Huomaa, että lastalla liian kovaa ja liian pitkälle painamalla voit vahingossa tehdä kynsien kohdalle kolhuja kalvoon. Lämmitä ja työstä kynsiä, kunnes tummennuskalvo on kutistunut lasille täydellisesti.
Kun kaikki ilmakuplat, saippuavedet ja kynnet on saatu poistettua kalvon alta ja tummennuskalvo on täysin lasin muotoinen, on aika tehdä tarkka leikkaus. Pyöristä samalla kalvon kulmat, sillä terävät kulmat alkavat helpommin repsottamaan. Ikkunan sijainti vaikuttaa siihen, miten tuo leikkaus kannattaa tehdä. Löydät ohjeet eri ikkunatyypeille niitä käsittelevistä kohdista myöhemmin tästä oppaasta.
Kalvoa voi aina pienentää lisää. Silti etenkään avattavien sivuikkunoiden leikkauksiin ei kannata jättää liikaa pelivaraa, tai muutoin asennukseen tulee usein virheitä.
Tässä kohtaa pestään ikkunat huolellisesti sisäpuolelta, puhdistusnesteen (esim. saippualiuos), rätin ja kumilastan (Blue-max-lasta) avulla.
Seuraavaksi suihkuta tummennuskalvon päälle vettä tai saippualiuosta staattisen sähkön vähentämiseksi. Tämän jälkeen poista suojakalvo varovaisesti ja suihkuta tummennuskalvon liimapinnalle tasainen kerros saippuavettä. Pyri koskemaan kalvon liimapintaa mahdollisimman vähän, mieluiten älä koske siihen lainkaan.
Suojakalvon saa irrotettua helposti kahden teipin palan avulla. Kiinnitä teippi kalvon kulmaan molemmin puolin, osittain myös toistensa päälle. Avaa teippi, jolloin myös kalvo aukeaa. Suojakalvon erotat siitä, että se on sävytön ja ohuempi kuin itse tummennuskalvo.
Nyt alkaa itse lasien tummennus. Suihkuta saippualiuosta lasin sisäpinnalle tasaisesti, mielellään niin ettei liuos kuitenkaan ala valua lasilla. Aseta ikkunakalvo lasin sisäpinnalle liimapinta lasia vasten. Seuraavaksi poistetaan saippualiuos ja ilmakuplat kalvon ja lasin välistä lastalla kaapimalla. Kalvoa kannattaa pitää paikoillaan toisella kädellä samalla kun kaavit sitä lastalla, tai muuten kalvo saattaa liikahdella lasilla. Lastatun kalvon voi ”pikaliimata” lasille kuumentamalla sitä nopeasti kuumailmapuhaltimella. Tällöin estät myös tehokkaasti uusien kynsien syntymistä tälle alueelle. Huomaa, että kaapiessasi saippualiuosta pois kalvon yläreunasta, kannattaa liuokset viedä pois kalvon alta lasin sivureunoilta, eikä yläreunan yli. Yläreunan yli vietäessä ne nimittäin saattavat laskeutua vielä takaisin tummennuskalvon alle.
Koska ikkunakalvo on jo valmiiksi muotoiltu lasin mukaiseksi edellisessä vaiheessa, ei sen asentaminen vaadi enää yhtä paljon kutistamista. Silti voit kuitenkin joutua vielä hieman kutistelemaan kalvoa samalla tavoin kuin edellisessä kohdassa, mikäli et saanut lastattua sitä lasille täysin symmetrisesti. Lopuksi tee vielä tarkka leikkaus kalvolle, jos et tehnyt sitä jo auton ulkopuolella.
Vaihtoehtoiset työtavat
Jotkut tykkäävät irrottaa ikkunat tummennuksen ajaksi. Tällöin auton lasien tummennus on helpompi tehdä, sillä ainakin tilaa on riittävästi. Aikaakin voi säästyä, jos ikkunat ovat nopeasti irrotettavissa. Näin ei kuitenkaan yleensä ole, emmekä siksi suosittelekaan tätä tapaa. Muotoillessasi autokalvon ikkunan ulkopuolella on sinulla aivan riittävästi tilaa työskennellä. Asentaminen sisätiloihin on loppujen lopuksi pieni työ, kunhan muotoilu on tehty jo ulkopuolella.
Tee se itse -tummentajat unohtavat yleensä ulkopuolella tapahtuvan muotoilun kokonaan. Syynä on usein se, että kalvojen mukana tulevassa ohjeessa ei mainita asiasta mitään. Ulkopuolella muotoilu on kuitenkin ensiarvoisen tärkeää onnistumisen kannalta, etenkin kun kyse on kuperien takalasien tummentamisesta. Pienille takasivuikkunoille, jotka eivät siis ole takaoven ikkunoita, ei välttämättä ole mielekästä tehdä muotoilua ulkopuolella, koska ne usein saa helposti muotoutumaan lasiin ihan itsestään.
Takalasin tummennus
Paras tapa takalasien tummentamiseen on kalvon leikkaaminen ja muotoilu ikkunan ulkopuolella, jonka jälkeen valmiiksi muotoiltu kalvo asennetaan lasin sisäpinnalle. Ohjeet löytyvät tähän perustekniikkaan kohdasta ”Tummennuskalvojen asentaminen”. Muista myös molempien ikkunapintojen puhdistus ja auton siivous!
Muutama vinkki takalasin tummentamista helpottamaan:
- Ikkunakalvo on helpompi leikata muotoonsa lasin ulkopinnalla, kun asetat auton takakonttiin ylimääräistä valaistusta. Tällöin näet lasin paremmin kalvon lävitse.
- Uusien autojen ikkunoiden reunoissa on yleensä keraamisia pisteitä, jonka jälkeen reunoja kohti mentäessä lasi on täysin keraamisesti pinnoitettu. Tummennuskalvo ei pysty tarttumaan hyvin näihin kohtiin. Takalasin tummennuskalvo kannattaa leikata niin, että se ylettyy kattamaan kaikki nämä pisteet ja niiden välit, mutta loppuu kohdassa jossa alkaa kokonaan keraaminen osuus.
- Huomaa, että ikkunan tummennuskalvon voi leikata tarkasti jo auton ulkopuolella. Ikkunan pinta-ala on suurempi lasin ulkopinnalla kuin sisäpinnalla johtuen lasin kaarevuudesta ja paksuudesta. Asiaa havainnollista yllä oleva kuva. Siksi kalvo onkin aina hieman ”suurempi” ikkunan sisäpinnalla ja näin ollen tarkasti ulkopuolella leikattu kalvo voi olla jopa hieman liian iso sisäpinnalla.
Sedanien ja coupéjen takalasien tummennus
- Näissä automalleissa pienet takalasin reunoihin syntyvät kynnet kannattaa ikkunakalvoa lasin sisäpinnalle asennettaessa paikantaa auton ulkopuolelta, josta ne on paljon helpompi havaita. Havaittuasi tällaisen kynnen, lämmitä auton lasia ikkunan ulkopuolelta, jonka jälkeen mene auton sisälle ja kaavi kynsi pois kumilastalla.
- Helpottaaksesi kalvon viemistä auton sisälle, kääri suojakalvoton ja kauttaaltaan saippualiuoksella suihkutettu ikkunakalvo muovirullan ympärille. Avaa rulla suoraan takaikkunalle.
Takalasin tummentaminen monella palalla
Joillakin on tapana tehdä auton takalasin tummennus useammasta eri kalvon palasesta. Tätä tehdään sen takia että ei olla onnistuttu tummentamaan takalasia yhdellä palalla. Syynä on usein huonot ikkunakalvot tai puutteellinen tietämys. Sinun ei kuitenkaan tarvitse niin tehdä, sillä jos olet lukenut tämän ohjeen, tiedät aiheesta jo enemmän kuin 95% tee se itse -tummentajista. Lähes jokaisen auton takalasi onkin tummennettavissa yhdellä palalla.
Mikäli jostain syystä kuitenkin haluat tehdä takalasin useammasta palasta, niin tässä muutama vinkki:
- Jätä paloihin hieman ylimääräistä, jotta voit tehdä niiden välille puskusauman.
- Muotoile palaset ikkunan ulkopinnalla, samalla tavalla kuten myös kokonaisesta palasta asennettaessa.
- Tee puskusaumat palojen väliin. Leikkaa siis terävällä mattopuukolla vaakatasossa kohdasta, jossa kalvot ovat limittäin. Poista ikkunakalvon katkenneet osat toisen kalvon alta ja toisen päältä. Nyt sinulla pitäisi olla tiivis sauma, joka ei ole koholla. Kalvojen päätyjen tulisi olla täysin toisiaan vastakkain niin, ettei niiden välissä ole ilmaa. Huom. ole varovainen leikatessasi lämmitinvastuksien lähellä, sillä ne hajoavat hyvin herkästi.
- Mikäli saumojen tekeminen sai aikaan sen, että kalvojen alle pääsi ilmaa tai saippualiuosta, niin kaavi ne kalvojen alta pois.
Takasivulasien tummentaminen (ei avattava ikkuna)
Takakulmien pienien lasien tummennus ei vaadi paljon työtä. Mikäli lasit eivät ole kuperia, ei kalvoa välttämättä edes tarvitse muotoilla ikkunan ulkopinnalla etukäteen.
Tummennuskalvo on kuitenkin helpompi leikata oikean kokoiseksi ikkunan ulkopuolella. Muista tällöin aina asettaa kalvo niin, että suojakalvo osoittaa autosta ulospäin. Muuten tuloksena on ikkunan peilikuvaan sopiva ikkunakalvo, eli kalvo siis sopii (useimmiten) vastakkaiseen ikkunaan.
Etu- ja takaovien 2-osainen tummennus
Etulasien tummennus ja takaovien avattavien ikkunoiden tummentaminen on järkevin tehdä kahdessa osassa. Aloita suihkuttamalla ikkunan ulkopuoli täyteen saippualiuosta ja leikkaamalla autokalvo suurin piirtein oikean kokoiseksi lasin ulkopintaa vasten. Seuraavaksi suihkuta saippualiuosta myös kalvon päälle, jotta se ei naarmuunnu työstäessäsi sitä lastalla.
Seuraavaksi tee ns. pikamuotoilu kalvolle, jotta se voidaan leikata tarkkoihin mittoihin. Kaavi lastalla siis turhat vedet ja ilmat pois kalvon alta.
Nyt laske ikkunaa hieman alas, jotta pystyt leikkaamaan sen yläreunan oikean kokoiseksi. Leikkaa tummennuskalvon yläreuna todella tarkasti lasin yläreunan muotoiseksi. Tähän tarvitaan todella terävää mattopuukkoa, mutta hyvä väline tähän hommaan on myös skalpelli, eli kirurgiveitsi.
Seuraavaksi leikkaa lasin sivu- ja alareunat niin, että teet niistä n. 0,5-1 cm ikkunaa isommat. Tämä sen takia, että asennuksen loppuvaiheessa kalvon reunat piilotetaan ikkunan tiivisteiden alle. Viimeisenä pyöristä kalvon terävät kulmat hieman pyöreämmiksi.
Seuraavaksi muotoile, eli kutista tummennuskalvo ikkunan ulkopinnalla lastan ja kuumailmapuhaltimen avulla. Tee kalvoon itse ylimääräisiä ”kynsiä” ja kutista ne. Tällä tavoin voit välttää kutistelun siinä kohtaa, kun kalvo on puoliksi asennettu. Ylimääräisiä kynsiä kannattaa tehdä, koska niiden avulla asennus sujuu nopeammin ja helpommin, etkä vahingossakaan sulata oven verhoiluja.
Kun kalvo on muotoutunut ikkunan mukaiseksi, suihkuta sen päälle saippualiuosta staattisen sähkön vähentämiseksi. Seuraavaksi irrota puolet suojakalvosta (kalvon yläosan puolisko) ja jätä loput vielä paikoilleen. Suojakalvo on helppo irrottaa, kun tummennuskalvo on muotoiltu ikkunan ulkopintaa vasten.
Puhdista ikkunan sisäpinta huolellisesti, jonka jälkeen suihkuta se kauttaaltaan saippualiuoksella. Suihkuta saippualiuosta myös kalvon liimapinnalle. Levitä tummennuskalvo ikkunan sisäpuolelle ja aseta kalvo tarkasti ikkunan yläreunan tasolle. Huomaa, että ikkunan kuuluu olla hieman raollaan.
Aloita kalvon yläosan asentaminen ja muotoilu vetämällä yksi sivuttainen veto kalvon ylimmästä kohdasta niin, että saat ilmat ja saippuat pois yläreunan alta. Tämä sauma varmistaa, ettei yläpuolelta enää pääse tippumaan pölyä autokalvon liimapinnalle. Työnnä kalvo ikkunan sivutiivisteiden alle niin pitkältä, kuin on mahdollista (ja järkevää) tässä vaiheessa ja poista ohuella lastalla sieltäkin turha saippualiuos ja ilma. Lastaa kokonaan tummennuskalvon yläosa, jossa ei ole suojakalvoa ja lastaa myös tiivisteiden alta.
Lämmitä yläosa kuumailmapuhaltimella kauttaaltaan, kun olet saanut sen muotoiltua virheettömästi ikkunaan. Tällä tavoin varmistat, ettei kalvon yläreuna ainakaan helposti liikahtele, eikä siihen tule helposti uusia kynsiä tai ilmakuplia. Nyt voit sulkea ikkunan.
Suihkuta ikkunan alaosa täyteen saippualiuosta ja kaavi lastalla asennuksen aikana mahdollisesti ikkunalle lentäneet pölyt pois ikkunoiden tiivisteiden alle. Poista tummennuskalvon alaosan suojakalvo ja suihkuta saippualiuosta kalvon liimapinnalle ja uudestaan ikkunan alaosaan. Seuraavaksi ujuta loputkin kalvon reunat ikkunatiivisteiden alle.
Nyt poista loput ilmakuplat, saippualiuokset ja ”kynnet” kalvosta lastalla työstämällä ja tarvittaessa kuumailmapuhaltimella kalvoa kutistamalla. Ole kuitenkin varovainen, ettet polta ovipahveja!
Tuulilasin tummennus
Suomessa etuikkunoiden ja tuulilasin tummentaminen ja kalvottaminen jälkikäteen on kiellettyä. Tästä artikkelista löydät kaiken ikkunoiden tummentamista koskevan lainsäädännön ja poikkeukset lakiin.
Tuulilasin tummennus tehdään samalla tavoin, kuin takalasinkin tummennus. Se on usein haastavin lasi tummentaa, johtuen sen usein hyvinkin kuperasta muodosta ja suuresta koosta. Tuulilasin tummentaminen vaatii paljon aikaa ja hermoja. Katso ohjeet ”Takalasin tummennus” -osiosta.
Tummentamisen jälkeen
Tummennuskalvon ollessa täydellisesti asennettu, kannattaa usein lämmittää se nopeasti kauttaaltaan kuumailmapuhaltimella. Tällä tavoin teet nopean pikakuivauksen kalvoille ja kalvo kiinnittyy hyvin ikkunaan, eikä enää vahingossakaan liikahtele.
Saippualiuos/asennusneste aktivoi tummennuskalvon liimapinnan ja aloittaa kalvon liimautumisprosessin. Tämä prosessi on kuitenkin hidas, ja etenkin viileillä keleillä se voi kestää useita viikkoja. Liimauksen vielä kovettuessa avattavia ikkunoita ei kannata avata, sillä tällöin kalvo saattaa liikahtaa lasilla, tai siihen voi tulla naarmuja. Hyvänä nyrkkisääntönä voidaan pitää, että ikkunoita ei tulisi avata kahteen viikkoon auton lasien tummennuksen jälkeen.
Turvavyön riuhtaisemista pois sen irrotettuaan kannattaa välttää. Tällöin vyö saattaa usein pompahtaa päin ikkunaa ja siinä kiinni olevaa autokalvoa. Turvavyön metalliosan iskeytyessä kovaa kohti ikkunaa syntyy usein pieni kolhu tummennuskalvoon.
Jotkut kalvot sisältävät pienen logon (esim. 3M CS ja Llumar ATR), jonka avulla vältetään väärennöksiä. Todennäköisesti haluat tämän logon kuitenkin pois kalvoistasi. Se onnistuu helposti Sinolilla kostutetun rätin avulla. Logon poistamiseen riittää yleensä vain yksi pyyhkäisy.
Yhteenveto
Auton lasien tummennus onnistuu kotioloissakin. Hyvät tummennuskalvot, välineet ja ohjeet ovat onnistumisen avaimia. Kalvojen asentaminen ei ole lastenleikkiä, mutta kärsivällinen ihminen voi aivan hyvin saada laadukasta jälkeä jo ensimmäisellä kerralla. Ikkunan ulkopuolella tapahtuva muotoilu antaa mahdollisuuden opetella kutistamista ja muotoilua ennen itse kiinnityksen tapahtumista. Varo kuitenkin polttamasta kalvoa kuumentamalla sitä liikaa.
Tummennuskalvon asennus vaatii aina pölyttömän toimintaympäristön ja tarkasti puhdistetut ikkunat. Näiden työvaiheiden merkitystä ei tule koskaan yliarvioida. Myös edellisten kalvojen ja tarrojen jättämät liimajäänteet tulee poistaa ikkunoista asian mukaisesti. Täältä löydät siihen ohjeet.
Etulasien tummennus kannattaa lähtökohtaisesti tehdä kaksi osaisesti. Siihen löydät ohjeet täältä.
Etulasien ja tuulilasin tummentaminen jälkikäteen on laitonta Suomessa. Täältä löydät kaiken ikkunan tummennuksia koskevan sääntelyn Suomessa.
Tummennuskalvo kutistuu vain rullan pituussuunnassa. Kalvoilla on myös tietty raja, kuinka paljon ne voivat kutistua yhdeltä alueelta. Jaa siis ikkunan kuperuudesta johtuvat ilmaa ja saippualiuosta sisältävät ”kynnet” ja ”aallot” useampaan osaan käyttäen käsiäsi. Tällöin yhdelle kalvon alueelle ei kohdistu niin paljon kutistumista.
Hyvä muistisääntö autokalvon asentamiseen:
- Auton imurointi ja ikkunoiden puhdistaminen
- Kalvon leikkaaminen suurin piirtein oikean kokoiseksi
- Kalvon muotoilu ikkunan ulkopinnalle
- Tarkka leikkaus
- Ikkunan sisäpinnan puhdistaminen uudestaan
- Kalvon asennus lasin sisäpinnalle
Varoitukset:
- Varo polttamasta tummennuskalvoa kuumailmapuhaltimella. Pidä kuumailmapuhallin kokoajan liikkeessä, äläkä kuumenna yhtä kalvon kohtaa liian pitkään. Tummennuskalvon reunat palavat rikki helpoiten.
- Muista aina lisätä saippualiuosta/asennusnestettä myös kalvon päälle, jotta lasta ei tee siihen naarmuja.
- Varo heittämästä turvavyötä kohti ikkunaa, sillä se saattaa tehdä siihen ikäviä lommoja.
- Varaa tummentamiseen riittävästi aikaa. Kokonaisen auton lasien tummennus vie useampia tunteja.