Elämme aikaa jossa hyvät yöunet ovat enemmänkin luksusta, kuin vaatimus terveelliseen elämään. Monet meistä jopa uhraavat kunnon yöunet hektisen elämäntapansa vuoksi.
Uni on elintärkeä osa terveellistä elämää. Unessa keho ja aivot toipuvat sekä korjautuvat. Ihminen tarvitsee noin 7-9 tuntia unta joka yö, jotta kaikki unisyklin vaiheet saadaan käytyä läpi. Hyvät yöunet korjaavat lihaksia, parantavat muistamista ja vapauttavat hormooneja. Uni vahvistaakin niin mieltä kuin kehoa.
Unenpuutteen aiheuttamat riskit
Lyhyellä aikavälillä unenpuute heikentää immuunijärjestelmää ja kykyä muistaa asioita. Se myös vaikeuttaa ongelman ratkaisukykyä ja tunteiden säätelyä. Univelasta kärsivä henkilö onkin yleensä helposti huonolla tuulella.
Pitkällä aikavälillä unenpuute voi aiheuttaa vakavia terveydellisiä ongelmia, kuten ylipainoa ja lisätä riskiä kroonisille sairauksille, kuten sydänongelmille, korkealle verenpaineelle ja diabetekselle.
Tarvitsemme pimeyttä tai ainakin melatoniinia nukahtaaksemme
Ihminen tarvitsee melatoniinia nukahtaakseen. Melatoniini on nukahtamista ja virkeyttämme säätelevä hormoni, jota meillä on luonnostaan aivojemme käpylisäkkeessä. Lisäksi monet myös käyttävät melatoniinitabletteja juuri ennen nukkumaanmenoa, jotta nukahtaminen olisi helpompaa.
Pimeys vapauttaa kehoomme melatoniinia, minkä takia monien on niin vaikea saada unta valoisina kesäöinä. Tummennetut ikkunat päästävät vähemmän valoa sisään, jonka vuoksi ne auttavatkin saamaan paremmin unen päästä kiinni. Lisäksi aurinkosuojakalvot torjuvat myös auringon lämpösäteilyä, jonka ansiosta niiden avulla voit nukkua yösi hieman viileämmässä huoneilmassa.
Aurinkosuojakalvot yhdistettynä pimennysverhoihin tekevät huoneesta pimeän ja viileämmän, ja näin helpottavat nukahtamista Suomen valoisina kesäöinä.
Hanki aurinkosuojakalvot heti verkosta
Verkkokaupastamme löydät vain laadukkaita tummennuskalvoja, jotka torjuvat valon ja uv-säteilyn lisäksi hyvin myös auringon lämpösäteiltyä, ja ne ovat pitkällä kestoiällä varustettuja. Meiltä saat myös laadukkaat asennusvälineet, sekä vinkkejä asennukseen.