Kukaan ei pidä tukalasta kuumuudesta, eivätkä koirat tee poikkeusta tähän sääntöön. Toiset rodut kuitenkin sietävät kuumuutta paremmin kuin toiset. Myös koirat pitävät kesästä, mutta kun lämpötilat kohoavat, täytyy omistajan pitää erityistä huolta koiran hyvinvoinnista. Erityisen tärkeää on tarjota koiralle mahdollisuus päästä varjoon sekä pääsy juomaveteen.
Koiralle voi tulla kuuma autossa
Koiraa ei koskaan pidä jättää yksin autoon. Tämä on tärkein koirien automatkustamiseen liittyvä sääntö. Koiran automatkailua voi kuitenkin helpottaa myös monilla muilla tavoilla. Koiralle kannattaa tarjota mahdollisuus juomaveteen myös automatkan aikana. Mikäli tämä ei ole mahdollista, on syytä pysähtyä aina välillä juottamaan karvaista kaveria.
Auton ilmastointi tekee koiran matkustamisen kuumina päivinä huomattavasti mukavammaksi. Auton sisälämpötilaa voi pienentää tehokkaasti myös auton lasien tummentamisella. Auringonsuojakalvot auttavat vaikka autossa olisikin ilmastointi. Tällöin ilmastointia ei tarvitse huudattaa enää yhtä paljon. Esimerkiksi verkkokaupastamme löytyvä 3M Black Shade 5% -tummennuskalvo torjuu 43% aurinkoenergiasta, ja viilentää siten tehokkaasti autoa.
Kokeile jääpaloja
Laita koiran vesikippoon jääpaloja. Monet koirat tykkäävät jopa syödä jääpaloja ilman vettäkin.
Koiran ulkoiluttaminen kuumilla keleillä
Varmista, ettei asvaltti ole liian kuumaa kädellesi. Jos se on, niin se on liian kuuma myös koiran tassuille. Lenkitä tällöin koiraa nurmikolla tai hiekalla, tai hanki koiralle koirankengät.
Vie koira uimaan kuumilla keleillä. Mikäli autat koiraasi pulahtamaan turvallisesti, kasvatat koiran sitoutumista sinuun samalla tavoin kuin lenkittäessäsi koiraasi.
Miten helpotan koirani oloa sisätiloissa?
Koiralle voi tulla tukala olo myös sisällä. Ilmastointi luonnollisesti viilentää sisätilat, mutta mikäli talossa ei sellaista ole, on hyvä pyrkiä helpottamaan koiran vointia muilla tavoin. Mikäli talossa on kellari, kannattaa sen ovi jättää auki, jolloin koira usein kömpiikin sinne vapaaehtoisesti nukkumaan. Tällöin kellariin kannattaa jättää myös vesikuppi koiraa varten.
Mikäli talossa ei ole ilmastointia tai kellaria, on ikkunan auki jättäminen + tuuletin yleensä varsin tehokas ratkaisu lämpötilan pienentämiseen. Myös kasteltu pyyhe on erittäin mieluisa lepopaikka monille koirille. Kannattaa siis tutkia, mitä mieltä koirasi on tällaisesta ratkaisusta.
Merkkejä koiran ylikuumentumisesta
Kaiken varalta on hyvä tietää oireet, jotka ilmenevät kun koiraan iskee lämpöhalvaus. Koira voi saada lämpöhalvauksen, mikäli sen kehonlämpötila nousee yli 41 asteeseen. Vanhat, ylipainoiset ja hengitysongelmaiset koirat kuuluvat erityisesti riskiryhmään.
Lämpöhalvauksen oireita voivat olla:
- Tiheä hengitys ja kova läähätys
- Levottomuus
- Nopea syke, joka voi olla myös epäsäännöllinen
- Oksentaminen ja ripuli
- Kuolaaminen
- Lasittunut katse
- Horjuminen ja pyörryttäminen, voi johtaa myös kaatuiluun ja tajunnan menettämiseen
- Ikenet voivat olla aluksi tummanpunaiset, mutta muuttua vaaleiksi tai jopa sinertäviksi
- Ravistelu, kohtaukset
Tee näin, mikäli epäilet koiran lämpöhalvausta:
Vie koira välittömästi viileään, ja jäähdytä sitä viileällä vedellä. Älä kuitenkaan käytä jääkylmää vettä, sillä se rasittaa koiraa. Kastele koira mieluiten kokonaan. Anna koiralla myös viileä vettä, mutta älä liian suurta määrää kerrallaan.
Annettuasi ensiapua, vie koira eläinlääkäriin mahdollisten vaurioiden havaitsemiseksi.